TUOMIEN KUKKIESSA……

 

Eero Ojajärvi on taas kirjoittanut näytelmän, jossa käsitellään 1600 luvun puoltaväliä Alajärven Nelimarkassa. Ennen näytelmän syntyä on tapahtunut seuraavaa. Elettiin niin sanottua nautinta aikaa Ruotsin kuninkaan alaisuudessa, joka tarkoitti sitä, että maaomaisuus oli Kruunun ja kartanotontin koskemattomuudella oli kuninkaan suojelu. Kartanotontin ympäristössä oli suvereenisessa nautinnassa kalastuksen mahdollistavat kalavedet ja riistan metsästykseen tarvittavaa metsää. Yleensä tapahtuma meni siten, että Kuinkaan edustajan ja nautinnan haluaja tapasivat ja sopivat millaisen alueen hakija halusi ja paljonko hän on valmis maksamaan veroa Kruunulle. Rohkea mies sai ison nautinnan ja vaatimattomampi mies sai pienen alueen nautintaansa.

Nelimarkan nautinnan rajat olivat vanhaa perua kantatalosta Sissalasta 1548, josta oli lohkaistu 1558 Sikkilä, jonka kartanotontti on nykyisellä paikallaan yläjuoksulla joe itäpuolella.1607-8 Sihtala, jonka kartanotontti tuli joen itäpuolelle. Neljäntenä nautintana Neljemark 1609, jonka kartanotontti tuli Pekkolanniemelle sen eteläpäähän. Tämä tarkoittaa, että Pirkkalan lahti oli täysin Nelimarkan nautinnansisällä. Herrasväki rupesi tykkäämään kymmenysten maksuna isosta, liki lapion pesä kokoisesta lahnasta. Tuo lahna suolattuna oli arvokkaampi kuin oravan nahka. Keväisin tämä iso kokoinen lahna nousi Lappajärvestä kutemaan mainittuun Pirkkalan lahteen sankoin joukoin. Vanha kansa kertoo ”sitä oli kuin pärekattona matalan lahden pohjassa”. Tästä seurasi tietysti kateutta, kun suvereeni oikeus oli Nelimarkan talolla noihin lahnoihin. Kurejoen etelä puoleisella Pynttärin tilalla hallinnoiva Pietari Siimoninpoika kävi toistuvasti salaa kalastamassa Pirkkalan lahdella ja oli toistuvasti Nelimarkan isännän Matti Matinpojan haastamana käräjillä. Aina sama syyte ja aina sama tuomio, kunnes käräjät päätti, että Pietari Siimoninpoika saa kalastaa ”tuomilahnan” kudun päätyttyä kolme viikkoa Pirkkalan lahdella. Pietari Siimoninpoika tekee silloin Matti Matinpojalle ehdotuksen ”myy minulle pala nautinnastasi, että saan laillisen oikeuden Pirkkalan lahdella ja Kaartusjärvellä kalastukseen. Todellisuudessakin syntyi kauppa, jossa Matti Matinpoika myy nautinnastaan Kurejoki suusta Kaupin niemen eteläiseen poukamaan ja alajuoksulle aina Granforssin koskeen saakka alueen, joka rekisteröidään Lill-Pynttäriksi. Tuo samainen alue on itseasiassa Alajärven kaupungin nykyinen keskusta eli Paavola. Kauppahinta maksettiin tervalla, jota oli yksi lästi eli noin 12 tynnyriä. Tämä kauppa tekee Nelimarkasta varakkaan talon. Näytelmä myötäilee näitä tapahtumia. Keväällä ja kesällä 2017 on koettavissa ja nautittavissa tämän näytelmän anti, josta ajankohtaisena sitten kerrotaan!

penttiuntamo